Vesikauhu (Rabies) – viruksen aiheuttama hermoston infektiotauti ja neurologisten komplikaatioiden ehkäisy "Tuki" homeopatia tohtori Banerjin mukaan

Tohtori Banerjin protokollat

Vesikauhu (rabies) – hermoston virusperäinen infektiotauti ja neurologisten komplikaatioiden ehkäisy

Vesikauhu (rabies) Vesikauhu (rabies) on rabiesvirusten eli muiden lyssavirusten aiheuttama vakava keskushermostoninfektiotauti. Tartunta tapahtuu pääasiassa infektoituneen nisäkkään syljen välityksellä, erityisesti puremavammojen.

Vesikauhu on yksi vaarallisimmista tunnetuista infektiotaudeista: Heti kun tyypilliset kliiniset oireet ilmaantuvat, tauti johtaa lähes aina kuolemaan. Samanaikaisesti taudin puhkeaminen voidaan estää erittäin luotettavasti oikea-aikaisesti toteutetulla altistuksen jälkeisellä estohoidolla mahdollisen kontaktin jälkeen.

Tartunta

Virus voi tarttua erityisesti seuraavien kautta:

• infektoituneiden eläinten puremat

• naarmuuntumiset, joissa on tartuntakykyistä sylkeä

• sylkikontakti avoimiin haavoihin

• sylkikontakti suun, nenän tai silmien limakalvoihin

Eläimen koskettaminen tai sylkikontakti ehjän ihon kanssa ei sen sijaan yleensä muodosta vastaavaa rabiesaltistusta.

Mitkä eläimet voivat levittää vesikauhua?

Lähtökohtaisesti infektoituneet nisäkkäät voivat levittää vesikauhua.

Alueesta riippuen merkityksellisiä ovat erityisesti:

• koirat

• lepakot

• ketut

• pesukarhut

• sakaalit

• muut villieläimet

Todellinen riski riippuu voimakkaasti kyseisestä maasta, eläinlajista ja konkreettisesta altistuksesta.

Itämisaika

Tartunnan jälkeen voi kestää viikoista kuukausiin, ennen kuin ensimmäiset vaivat ilmaantuvat. Poikkeustapauksissa lyhyemmät tai huomattavasti pidemmät itämisajat ovat mahdollisia.

Virus kulkeutuu tartuntakohdasta ääreishermojen kautta keskushermostoon.

Ensimmäiset oireet

Alussa voi ilmaantua epäspesifejä vaivoja:

• kuumetta

• päänsärkyä

• väsymystä

• yleistä sairauden tunnetta

• pahoinvointia

• kipua tai epätavallisia tuntemuksia alkuperäisellä puremakohdalla

• kihelmöintiä, polttelua tai kutinaa haava-alueella

Neurologiset oireet kehittyvät jatkossa.

Enkefaliittinen vesikauhu

Klassisessa muodossa voi ilmaantua:

• voimakasta levottomuutta

• ahdistustiloja

• sekavuutta

• hallusinaatioita

• nielemisvaikeuksia

• lihaskramppeja

• kouristuskohtauksia

• lisääntyviä tajunnanhäiriöitä

Tyypillistä voi olla hydrofobia . Tällöin nielemisyritykset tai jo nesteen näkeminen tai tarjoaminen johtavat kivuliaisiin nielu- ja kurkkukramppeihin.

Myös voimakas reaktio ilmavirtaan (aerofobia) voi ilmaantua.

Paralyyttinen vesikauhu

Toinen taudinkulun muoto on paralyyttinen rabies.

Tällöin etualalle nousevat yhä enemmän velttot halvaukset. Tämä muoto voi kliinisesti osittain muistuttaa Guillain-Barrén oireyhtymää (GBS) .

Voi ilmaantua:

• lihasheikkoutta

• nousevia halvauksia

• refleksien menetystä

• nielemisvaikeuksia

• hengityshalvausta

Tällainen oirekuva vaatii välittömän neurologisen ja tehohoitolääketieteellisen selvityksen.

Guillain-Barrén oireyhtymä – tärkeä erotusdiagnoosi

Guillain-Barrén oireyhtymä Guillain-Barrén oireyhtymä ei ole vesikauhutauti, eikä rabiesvirus aiheuta sitä tyypillisenä syynä.

GBS on harvinainen akuutti immuunivälitteinen ääreishermoston sairaus, joka ilmaantuu usein edeltävän infektion jälkeen.

Tyypillisiä ovat:

• lisääntyvä lihasheikkous

• alkaa usein jaloista

• nousevat halvausoireet

• heikentyneet tai puuttuvat refleksit

• pistely tai muut tuntohäiriöt

• mahdollinen kasvohalvaus

• nielemisvaikeudet

• vaikeissa tapauksissa hengityshalvaus

Vesikauhun paralyyttinen muoto voi aiheuttaa samankaltaisen neurologisen kuvan, minkä vuoksi tarkka esitieto – erityisesti mahdollinen eläinkontakti – voi olla ratkaiseva.

Ennaltaehkäisy mahdollisen vesikauhukontaktin jälkeen

Tärkein toimenpide vesikauhun yhteydessä on sairauden puhkeamisen ennaltaehkäisy.

Mahdollisen kontaktin jälkeen haava tulee välittömästi ja perusteellisesti puhdistaa ja huuhdella vedellä ja saippualla . Lisäksi voidaan tehdä asianmukainen antiseptinen haavanhoito.

Tämän jälkeen on mahdollisimman nopeasti arvioitava lääketieteellisesti, onko vesikauhun altistuksen jälkeinen estohoito (PEP) tarpeen.

Altistuksen jälkeinen estohoito

Altistuksen tyypistä ja aiemmasta rokotusstatuksesta riippuen hoito voi sisältää:

• huolellinen haavanhoito

• vesikauhurokotus määrätyn rokotusohjelman mukaisesti

• aiemmin riittämättömästi rokotetuille ja asianmukaisen altistuksen yhteydessä lisäksi vesikauhun immuuniglobuliini

Immuuniglobuliini infiltroidaan anatomisesti mahdollisuuksien mukaan haavaan tai sen ympärille.

Altistuksen jälkeistä estohoitoa ei tule asianmukaisen indikaation yhteydessä lykätä.

Ennaltaehkäisevä vesikauhurokotus

Rokotus ennen mahdollista kontaktia voi olla järkevää tai suositeltavaa henkilöille, joilla on kohonnut altistusriski, esimerkiksi:

• tietyillä matkoilla vesikauhun riskialueille

• pidemmillä oleskeluilla, joihin liittyy rajoitettu pääsy lääketieteelliseen hoitoon

• ammatillisessa kanssakäymisessä mahdollisesti infektoituneiden eläinten tai lyssavirusten kanssa

• tietyissä lepakoihin liittyvissä toiminnoissa

Myös täydellisen ennaltaehkäisevän rokotuksen jälkeen tarvitaan merkityksellisen eläinkontaktin jälkeen lääketieteellinen arvio ja yleensä altistuksen jälkeinen rokotus . Hoito-ohjelma eroaa kuitenkin rokottamattomien henkilöiden ohjelmasta.

Vesikauhurokotus ja Guillain-Barrén oireyhtymä

Guillain-Barrén oireyhtymä ei ole tyypillinen tai yleinen nykyaikaisten vesikauhurokotteiden seuraus. Neurologiset tapahtumat rokotusten jälkeen ovat kaiken kaikkiaan harvinaisia, ja ne on arvioitava lääketieteellisesti yksilöllisesti.

Ratkaisevaa on riskien arviointi: todellisen vesikauhualtistuksen yhteydessä hoitamattoman rabiesinfektion vaara on erittäin suuri, koska kliinisesti puhjennut vesikauhu on lähes aina kuolemaan johtava.

Lääketieteellisesti tarpeellista vesikauhun altistuksen jälkeistä estohoitoa ei siksi tule jättää omatoimisesti väliin tai viivyttää Guillain-Barrén oireyhtymän pelon vuoksi.

Ei ennaltaehkäisevää GBS-hoitoa vesikauhulääkkeillä

Guillain-Barrén oireyhtymälle ei ole eläimen pureman jälkeen olemassa erityistä ennaltaehkäisevää hoitoa varsinaisen „GBS-profylaksian“ mielessä. Mahdollisen rabiesaltistuksen jälkeen keskeistä on rabiesinfektion estäminen asianmukaisella haavanhoidolla sekä tarvittaessa rokottamalla ja antamalla immuuniglobuliinia .

Jos tämän jälkeen ilmaantuu lisääntyvää lihasheikkoutta, halvausoireita, nielemis- tai hengitysvaikeuksia, tarvitaan välitön neurologinen selvitys.

Homeopatia tohtori Banerjin mukaan

Homeopatiassa tohtori Banerjin mukaan käytetään erilaisissa eläinvammojen jälkeisissä vaivoissa sekä neurologisissa oireissa Banerji-protokollien mukaisesti määritettyjä homeopaattisia lääkeaineita ja potensseja.

Rabieksen luotettavaa ennaltaehkäisyä tai hoitoa homeopaattisilla valmisteilla ei ole tieteellisesti osoitettu. Samoin Guillain-Barrén oireyhtymän ennaltaehkäisyä homeopaattisilla valmisteilla ei ole tieteellisesti osoitettu.

Mahdollisessa rabiesaltistuksessa homeopaattiset valmisteet eivät voi erityisesti korvata rabiesrokotetta eivätkä tarvittaessa vaadittavaa rabieksen immuuniglobuliinia. Altistuksen jälkeistä profylaksiaa ei saa viivyttää.

Tärkeä huomautus

Jos mahdollisesti rabiesinfektion saanut eläin on purrut tai raapinut tai jos on ollut merkityksellinen kontakti lepakon kanssa , tulee kyseinen kohta puhdistaa välittömästi huolellisesti ja hakeutua viipymättä lääketieteelliseen selvitykseen.

Ei tule jäädä odottamaan, ilmaantuvatko oireet. Kun rabiestauti on puhjennut kliinisesti, luotettavia parantumismahdollisuuksia ei käytännössä enää ole.

Myös uuden ilmaantuvan lihasheikkouden, nousevien halvausten, nielemisvaikeuksien tai hengitysvaikeuksien yhteydessä tarvitaan välittömästi lääketieteellistä apua.

Tämän sivun tiedot on tarkoitettu ainoastaan yleiseen tiedottamiseen, eivätkä ne korvaa lääkärin neuvontaa, diagnoosia tai hoitoa.

Ainesosat: Stramonium, Arsenicum album, Hydrophobium